Archive for elokuuta 2017

Elokuun 2017 musavisa

Ja taas mennään. Vaikea sitä on itse arvioida että miten vaikea tämän on, mutta kyllä täystuloksesta saa ylpeä olla. Teemaa ei varsinaisesti ole, vaikka peli avataankin elokuu-kysymyksellä.




Posted in | Leave a comment

Lukuvinkki: Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Jostain kumman syystä kuulen tämän kirjan nimen laulettuna California Dreamin' -biisin nuotilla. Koko ajan. Raskasta.

Sarasvatin hiekkaa ilmestyi yli kymmenen vuotta sitten, ja melkein siitä asti on aina välillä ollut sellainen fiilis, että tämä täytyy lukea. En ole mikään suurensuuri trillerikirjallisuuden ystävä, mutta tässä kirjassa pääasia on Isomäen tiedetaustasta johdetuilla maailmanlopun visioilla, joten uskalsin tarttua toimeen.



Periaatteessa ei olisi kannattanut. Isomäen lukuisista tietokirjoista olisin saanut yhtä tarkkaa (tai tarkempaakin varmasti) ja pelottavaa tietoa siitä, mitä ilmaston lämpeneminen voi pahimmillaan aiheuttaa. Ihmisiä saattaa kuolla miljardeittain, ja loppujen eloonjäännistä ei ole mitään takeita, jos napajäätiköt valahtavat veteen ja aiheuttavat megatsunamin (kainuulaiset kuitenkin selviävät, ainakin tässä kirjassa).

Romaanina Sarasvatin hiekkaa on valitettavasti todella köpöinen. Massiivisten tapahtumien kehittelyyn ja kuljetukseen käytetään aivan liian vähän aikaa, jotta lukija pääsisi maailmaan sisään. Sitten kun jotain tapahtuu, se on antiklimaattista väistämättömyyttä, jossa ihmiset ovat vain tiellä.

Henkilöhahmoja Isomäki ei osaa kehitellä ollenkaan. Hän on jostain esikuvistaan saanut päähänsä, että pitää olla romansseja. Niitä on kaksi. Kummallakaan ei mitään tekemistä tarinan kanssa. Ei edes henkilöhahmojen, itse asiassa. Ne vain ovat, kuin parodioina jännityselokuvien pääparien romansseista. Hetkeäkään lukijalle ei tule sellainen fiilis, että tässä kuvaillaan kahden ihmisen tunteita, vaan kaikki on kuin James Bond -leffan romanssia nukketeatteriversiona.

Katastrofin teoreettisia taustoja Isomäki pyörittelee ihan viihdyttävästi, mutta jos tästä olisi halunnut tehdä lukukelpoisen romaanin, hän olisi tarvinnut jonkun draaman ja ihmisen päälle ymmärtävän kirjoittajan apua.

Kuten alussa totesin, lienee parempi vaihtoehto lukea joku Isomäen lukuisista tietokirjoista kuin hänen romaanejaan, ainakin tämän näytteen perusteella. Taustat viihdyttävään "ekotrilleriin" ovat olemassa, mutta kaikki muu pragaa. Kirja oli jopa liian lyhyt! Jos tämän genren mestari Neal Stephenson olisi ollut asialla, 357 sivun kohdalla oltaisiin vasta esitelty alkupremissi ja henkilöt. Mutta ne olisi esitelty tavalla, joka saisi lukijan janoamaan seuraavia tuhatta sivua, eikä tuhahtelemaan pettyneenä, kuten Sarasvatin hiekkaan:n tapauksessa.

Ei jatkoon.


Posted in , , , , | Leave a comment

Lukuvinkki: Karl-Ove Knausgård - Taisteluni 5

Tokavika Knasu tuli ahmittua suureksi osaksi Turkissa all inclusive -resortin hellässä huomassa. Tiesin, mitä tuleman piti. Tiesin pitäväni kirjasta, tiesin saavani siitä ajateltavaa, tiesin ahmivani norjalaisjörön elämäntarinaa. Näin kävi, eikä pettymyksiä tullut.

Vaikea sanoa tästä osasta muuta kuin mitä olen jo edellisistä neljästä sanonut. No, kirjailija itse kertoo tässä osassa paljon kirjoittamisestaan - tai oikeastaan kirjoitusuran aloittamisesta - ja se valottaa melko lailla myös sitä, mistä tässä kirjasarjassa on kyse.



Hänellä on suuria vaikeuksia keksiä asioita kirjoihinsa. Melkein kaikki kirjailijat lainaavat aineksia tosielämästä, mutta kaikki keksitty tuntuu Knausgårdille vastenmieliseltä ja vaikealta. Siksi siis hän kirjoitti itsensä kirjallisuuden historiaan romaanilla omasta elämästään. Omaelämäkerta ei ole kyseessä, sillä kuten aiemmissakin osissa, hän kirjoittaa omasta elämästään romaania, ei vain kerro mitä hänelle on tapahtunut.

Eroa on vaikea ymmärtää jos ei ole lukenut Knausgårdia, mutta ehkä yksityiskohtien runsaus ja kirjoituksen sisällön syvyys erottavat sen "elämä ja teot" -tyylisistä tilityksistä. Hän ei myöskään jälkiviisaana kommentoi elämäänsä, vaan elää sen uudestaan sellaisena kuin se oli.

Viimeistä sopii toki epäillä, sillä tuskin kukaan muistaa elämänsä yksityiskohtia noin tarkasti. Olisikin mielenkiintoista tietää (ja tästä hän on ehkä antanut haastatteluja joita en ole lukenut), miten paljon kirjailija on lisännyt muistojen väliin "muistoja" tarinaa täydentääkseen. Ja onko se tarkoituskin? Eihän hän kait missään kohtaa väitä, että "tarina on tosi".

Tämä tuli mieleeni, kun viidennen osan tapahtumat osuivat osin päällekkäin ensimmäisen osan kanssa. Nämä eivät tosiaan kulje kronologisessa järjestyksessä, niille tiedoksi jotka eivät ole lukeneet. Joka tapauksessa ensimmäisen osan loppupuolella Karl-Ove saapui isoäitinsä taloon, josta hänen isänsä ruumis oli hetki sitten raijattu pois. Viinalla itsensä tappanut isä oli tehnyt isoäidistäänkin juopon, ja päästänyt lisäksi tämän talon karmeaan kuntoon. Sitä Karl-Ove sitten siivoaa veljensä Yngven ja setänsä Gunnarin kanssa.

Mutta tässä viidennessä osassa Yngve tulikin paikalle vasta lähempänä hautajaisia. EHKÄ muistan väärin, ehkä asia oli ensimmäisessäkin osassa näin (muistan että Karl-Ove oli yön tai kaksi yksin isoäidin kanssa, nyt kauemmin, lisäksi he kävivät Gunnarin ja tämän vaimon kanssa mökkisaaressa, mistä ensimmäisessä osassa ei puhuttu mitään). Joka tapauksessa rupesin miettimään, kikkaileeko Knausgård tässä lukijan kanssa. Korostaako hän, että tämä on tosiaan romaani, ei mikään tarkka selonteko hänen elämästään.

Toki sitä tunnustuksellisuuttakin on jälleen riittämiin. Ensimmäisen vakavamman tyttöystävän Gunvorin Knausgård pettää useampaan kertaan, ja vaikeroi tunnontuskissaan. Sitten hän löytää ensimmäisen vaimonsa, jota hän pettää myös. Heidän tiensä eroavat kirjan lopussa, mistä ensimmäinen kirja alkaa. Oli pakko googlata miltä ensimmäinen vaimo näyttää. Tuli jotenkin likainen olo kun löysin hänestä kertovia lehtijuttuja.

Mutta onko Knausgård siltikin jättänyt joitain asioita itselleen ja vaimolleen? Kun he tapaavat ensimmäisiä kertoja, Knausgård kertoo, että he kuuntelevat Smashing Pumpkinsin Siamese Dream -levyä. Hän mainitsee, että yhdestä kappaleesta tulee heille järjettömän tärkeä, ja he kuuntelevat sitä kymmeniä kertoja. MUTTA hän ei sano mikä biisin nimi on! Muuten hän kyllä luettelee tarkasti, mitä biisejä milloinkin kuuntelee ja diggaa (mikä on hieno lisä tällaiselle "musa__diggarille"). Olisiko kirjailija halunnut jättää tuon yksityiskohdan itsensä ja ensimmäisen vaimonsa Tonjen väliseksi? Ehkä se on Today. Luulen että on.

Lisäksi yhden opiskelijaradion työntekijän nimi on lyhennetty. Hänestä ei tosin paljastettu mitään kovin törkeää, joten ihmettelen miksi - ei kirjailija ole näihin ilmeisesti muutenkaan lupia kysellyt.

Kuten olen aiemmissa sarjan arviossa maininnut, pidin ensimmäisen ja toisen osan poukkoilevasta rakenteesta. Välillä oltiin vauvojen kanssa, välillä lapsuudessa, välillä tavattiin toinen vaimo (eli aikajärjestyksessä tämän kirjan lopun jälkeinen aika). Tämä kirja oli kuitenkin suora pötkö ajasta, jonka Knausgård vietti Bergenissä. 19-vuotias opiskelija muuttuu kirjailijaksi, juo paljon viinaa, hylkää kymmeniä romaaninaloituksia, hautaa isänsä ja löytää vaimon.

Onneksi viimeisessä osassa on luvassa se kohuttu natsiessee. Tässä kirjassa ei juuri ollut esseemäisiä jaksoja, vaikka Knausgårdin tyyli onkin - kuten mainittua - ilahduttavan ajatuksiin käyvä. Lisäksi rakastan lukea kirjoittamisesta, joten rankkaisin tämän osan toiseksi parhaaksi ensimmäisen jälkeen.

On se hurja mies.

Oletko lukenut? Piditkö?

Posted in , , , , , | Leave a comment

Lukuvinkki: Tommi Kinnunen - Neljäntienristeys

Iltaa. G'afton.

Ihan ensimmäiseksi täytyy mainita, että Elisa Kirjan iPad-appi on Kindleen verrattuna kankea, mutta silti sen verran toimiva, että enenevässä määrin tulee luettua myös suomenkielistä kirjallisuutta digitaalisessa muodossa. Hyvä Elisa. Hinnatkin ovat sopuisia, varsinkin kun tulee yleensä ostettua tarjouksia. Tämä kirja maksoi muistaakseni 5 euroa.



Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on yksi niistä kirjoista, jotka toistuvasti mainitaan kirjablogeissa tai somessa kun ihmiset kyselevät lukusuosituksia viime vuosina ilmestyneistä kirjoista. Lisäksi se oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi ilmestysmisvuonnaan 2014, mutta Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät korjasi potin (sekin lukulistallani). Joka tapauksessa tässä on ihan riittävästi syytä tarttua toimeen.

Kirja on Kinnusen romaanidebyytti, ja sellaiseksi todella taitava ja hallittu. Kirja kertoo Oulun lähellä pienessä pitäjässä asuvasta suvusta kolmessa polvessa. Kirja alkaa kunnankätilöksi valitun Marjan tarinoilla 1800- ja 1900-lukujen taitteesta, ja hyppii sitten löyhän kronologisesti eri perheenjäsenten näkökulmien välillä, päätyen 1990-luvulle.

Perheenjäsenten elämään päästään mukaan muutaman tunnin väläysten kautta. Näistä hetkistä Kinnunen rakentaa hienosti historiallista romaania sotien jälkeisestä jälleenrakennuksesta, mutta myös henkilökuvaa naisten ja homojen asemasta tuon ajan Suomesta.

Tunnistan kaiken tämän taidon ja upeuden, ja ymmärrän miksi palkintoraadit ovat rakastaneet kirjaa (Finlandia-ehdokkuuden lisäksi monta palkintoa ja ehdokkuutta). Neljäntienristeys on Vakava Suomalainen Nykyromaani, joka ei päästä itseään helpolla. En tiedä miksi, mutta minua on aiemminkin ottanut päähän tendenssi kirjoittaa suomalaiset aina joksikin stoalaisiksi sankareiksi, jotka 70 vuotta lyövät päätään seinään ja kuolevat sitten oman paskansa keskelle.

Ei kai se elämä edes siellä Oulun seudulla ole niin kamalaa? Luin juuri hetki sitten Hemingwayn Vanhus ja meren  ja Cormac McCarthyn Blood Meridian on yksi lempikirjoistani ikinä. Niissä ei ole huumoria ja ne ovat vakavia, mutta silti ne jotenkin hengittävät vapaammin, kohottavat lukijaa. Tai ainakaan ei tunnu, että kirjan henkilöt olisivat jotenkin epäluonnollisen jumissa koko ajan.

Neljäntienristeys on siis enemmänkin kohtauksia loistavasta romaanista, mutta siitä puuttuu paljon. Ja kyllä minä tietysti tajuan, että kirjailija on halunnut lukijan kuvittelevan sen elämän lyhyiden katkelmien ympärille, mutta en minä nyt sitä tarkoita. Vaan sitä, että puristamalla henkilöitään Kinnunen on luonut heistä jotenkin yksiulotteisia, vaikka ajatuksen tasolla heissä on paljon symboliikkaa ja materiaalia.

Ei siis suosikkikirjojeni joukossa tämä.


Posted in , , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...