Lukuvinkki: Vladimir Nabokov - Lolita



Taas kerran tuo lukuvinkki-sana tuntuu totaalisen väärältä, mutta löydettävyyden ja blogin sekavan taksonomian vuoksi käytän sitä nyt tässäkin kirjoituksessa, joka käsittelee maailmankirjallisuuden klassikkoa nimeltä Lolita.

VOI POJAT että tämä kirja oli paljon enemmän ja erilainen kuin mitä olin etukäteen ajatellut.

Kirjallisuuden opiskelijoilla on tästä varmaan jotkut ulkoa opetellut rivit, mutta seuraavassa ajatuksia ELÄMÄM KOULULAISELTA.

Toki tiesin, että se kertoo pedofiilisedästä, joka hullaantuu Lolitaan, ja että aiheestaan johtuen se herätti aikoinaan melkoista kohua (jälkisanoissa Nabokov kertoo, että eräs kustantaja oli sanonut, että kirja veisi sekä kustantajan että kirjailijan vankilaan).

MUTTA kun kirja ei tietenkään lopulta kerro pedofiliasta. Se ei yritä erikseen tuomita pedofiliaa, muttei myöskään missään nimessä tehdä siitä hyväksyttävää. Se ei puolusta tai tuomitse pedofiliaa, se ei kerta kaikkiaan kerro pedofiliasta.

Nyt kun kirjoitin "pedofilia" noin monta kertaa sain varmaan KRP:n nettitutkijatkin paikalle. Tervetuloa, tämä on hyvä blogi.

Minä rakastan tällaisia kirjoja jotka jäävät ajatuksiin pyörimään. Lolita ei oikein jättänyt rauhaan edes silloin kun kirja oli vielä kesken, vaikka yleensä sinnikkäimmät kirjat vyöryvät ajatuksiin vasta kun olen lukenut ne loppuun.

Koska kirja on yli 50 vuotta vanha, uskallan nyt tässä paljastaa hieman juonikuvioitakin, vaikka ei Lolitaa olekaan rakennettu minkään yllättävien käänteiden varaan.

Vladimir Nabokovilla on ihmeellinen mieli. Englanti on hänen toinen kielensä (tai ehkä kolmas, venäjä on äidinkieli, sen jälkeen ehkä ranska), mutta siitä huolimatta kirjan kieli on uskomattoman rikasta.

On spekuloitu, onko Nabokov kirjoittanut päähenkilö Humbert Humbertin kielen (sillä kirja on ikään kuin hänen kirjoittamansa) tarkoituksella valtavan rikkaaksi, vai onko se yksinkertaisesti hänen äänensä kirjailijana. Joka tapauksessa monin paikoin jouduin turvautumaan iPadin Kindle-sovelluksen sanakirjatoimintoon (edelleenkin maailman kätevin: paina sanaa, sanakirjamerkitys pomppaa ruudulle) kun Nabokov vyörytti runollisia lauseitaan.

I was treated last night to one of those dazzling coincidences that logicians loathe and poets love.

Nabokov on sanonut, että häntä ärsyttää se, että ihmiset miettivät mistä kirjat kertovat, tai mitä niillä halutaan sanoa. Hänestä ne ovat olemassa sellaisina kuin ovat, ja niissä on kauneutta sinänsä - tai jotain sinne päin.

Tämä ehkä avaa hieman kirjan upeaa viimeistä lausetta, jota ystäväni Stella ehti kirjaa aloittaessani jo  Instagramissa kehaista (ja tietysti odotinkin sitä sitten kovin).


No, lainaan nyt tähän sen viimeisen kappaleen. Se on sen arvoinen, eikä tarkoita juuri mitään ellei ole lukenut kirjaa. Eikä ehkä sen jälkeenkään.

I am thinking of aurochs and angels, the secret of durable pigments, prophetic sonnets, the refuge of art. And this is the only immortality you and I may share, my Lolita.

The refuge of art. Taide pakopaikkana. Se on olemassa vain kauneutensa tähden.

Koko kirja on vähän niin kuin Terry Pratchettin Discworld, joka on norsujen päällä oleva levy, ja ne norsut seisovat valtavan kilpikonnan selässä.

Eli siis toisin sanoen Lolitan (jonka oikea nimi on muuten Dolores Haze, jonka voi bongata sieltä täältä popkulttuuria, mm. Johanna Kurkelan biisistä) pohjimmaisuudesta ei oikein voi mennä takuuseen.

Kirja alkaa mukamas jonkun arvostetun psykiatrin lausunnolla, minkä jälkeen Humbert Humbert (se pedofiili professori siis) ryhtyy mielisairaalasta käsin kirjoittamaan tarinaansa, jonka myöntää itsekin paikoin liioitelluksi ja hämärien muistikuviensa varassa olevaksi.

Itse asiassa kun Humbert Humbert (joka on professorin omaelämäkertaansa varten keksimä salanimi, josta mietin että onko Nabokov keksinyt noin höpsön nimen pehmentääkseen varhaisteiniä raiskaavaa miestä) kadottaa Lolitan, koko kirja muuttuu joksikin aikaa melko houreiseksi, eikä lukija voi olla epäilemättä Humbertin mielenterveyttä tai hänen kertomansa "totuudenmukaisuutta".

Kirjassa on paljon kaikkea pientä piilotettua taikasanoilla kikkailusta (Enchanted-motelli) lähtien aina siihen, että Humbert piikittelee psykologeja ja Freudia, mutta pistää pedofiliansa syyksi nuoruuden ihastuksen jonka toisintoa hän aikuisiälläkin etsii. Eli siis perus freudilainen lapsuuden trauma on syypää!

Tämä jo nyt pitkä kirjoitus muuttuisi sietämättömän pitkäksi jos nyt tässä luettelisin mitä kaikkea muuta pientä olin kirjasta bongaavinani. Olisipa joskus mukava jutella tästä oluen äärellä.

Minusta itse asiassa tuntui monessa kohtaa, että kirja kertoi porvarillisuudesta, tai että Humbert ja Dolores olivat amerikkalaisen konservatiivisuuden yläpuolella vaeltavia vapaita sieluja. Niin paljon Humbert halveksii suurinta osaa kirjan pikkumaisista aikuisista.

Toisaalta kirja kertoo eurooppalaisen vanhakantaisen ja homehtuneen sivistyneisyyden ja amerikkalaisen svengaavan eteenpäinmenemisen törmäyksestä. Kuinka sveitsiläinen professori (eurooppalainen sivistys) turmelee amerikkalaisen koskemattoman idealismin (Lolita).

Ja silti Nabokov väittää, ettei ole kirjoittanut tähän mitään sellaista sisään. Mutta ehkä hänen alitajuntansa on!

Ja juuri kun miettii, että ehkä Humbertin rakkaus ja intohimo ovat juuri niin kauniita kuin hänen runollinen kielensä antaa ymmärtää, Dolores Haze kuittaa hänelle sivulauseessa, että Humbert on toistuvasti raiskannut (rape) hänet. Nabokov ei päästä lukijaa unohtamaan, että kyseessä on sairas mies, joka käyttää julmasti hyväksi lasta vuosien ajan.

Ehkä jätän tämän nyt tähän. Uskomattoman hieno kirja, jos pääsee iljettävän synopsiksen yli.

I was weeping again, drunk on the impossible past.

And presently I was driving through the drizzle of the dying day, with the windshield wipers in full action but unable to cope with my tears.

Jos tykkäsit arviosta ja ajattelit ostaa kirjan, osta se Suomalainen.comista, koska pistävät minulle pienen osuuden siksi, että haniin heille uuden asiakkaan. Kirja maksaa saman verran kuin muutenkin.


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

6 Responses to Lukuvinkki: Vladimir Nabokov - Lolita

  1. Stella says:

    OOH! Odotinkin jo milloin tänne tärähtää Lolita-aiheinen postaus. Mahtavaa, että tykkäsit. Nabokov on salakavala nero ja Lolita on ehdottomasti lempikirjani koko maailmassa, vaikka taideaineiden laitoksella kerättiinkin opiskeluvuosinani adressia sen poistamiseksi lukulistalta. Onneksi laitosta johti narratologiaan erikoistunut kirjallisuuden professori, joka rakasti Nabokovia yhtä paljon kuin minä eikä sallinut sen tapahtua.

    Kirjassa on niin paljon asioita joita rakastan, mutta päällimmäisenä ehkä tämä: kirjan voi kuoria kuin sipuli, kerros kerrokselta, joka lukukerralla löytyy lisää tasoja joita ei edellisellä kerralla hoksannut. Lähes jokainen kirjan erisnimi on anagrammi, intertekstuaalinen viittaus tai vihje joko tulevasta tai todellisuudesta HH:n yhä houreisemmaksi käyvän tarinan takana.

    Ja kuten sanoit, vanhan eurooppalaisen perinnön törmääminen uuteen svengaavan Amerikkaan on yksi kirjan kantavista teemoista - jopa päähenkilöt HH ja Dolores voidaan asettaa tälle akselille, kulttuuriperimänsä symboleiksi.

    Lähen koska vaan kaljalle jauhamaan lisää!

  2. Jussi says:

    No, seuraavan kerran kun nähdään niin jauhetaan siis tästä.

    Ja uudelleenluku on välttämätön, koska jo ekaa kertaa lukiessa tajusi, että tuossa meni viittaus joko johonkin toiseen kirjaan, tai sitten saman kirjan henkilöön. Ja siellä oli joku Vladimir Nabokov -anagrammi myös!

  3. Irkku says:

    Puhuit mut ympäri kauniilla lauseillasi ja analyysillasi. Luen Lolitan! Jostain syystä toi on ollut mulle en lue -kirja, vaikka luen todella monenlaisia ja rankkojakin kirjoja. Kirjat ja lukeminen on mulle niin työ kuin harrastuskin.

  4. Jussi says:

    Moi Irkku

    Mahtava kuulla. Rankasta aiheestaan huolimatta Lolita ei ole rankka kirja minusta, kuten toivottavasti tulet huomaamaan. Mikä tahansa ruotsalainen tai norjalainen dekkari mässäilee enemmän väkivallalla ja seksillä kuin tämä.

  5. Anonyymi says:

    Vähän vanhhan tämä on mutta tuntui silti että haluan esittää eroavan mielipiteen. Kirjahan kertoo nimenomaan pedofiliasta, siitä miten siitä kärsivä selittelee ja oikeuttaa tekonsa itselleen ja kokee tekevänsä jopa oikein tai suojelevansa uhriaan. Pomppasi tosi pahasti silmille kun arvostelussa minun tulkintani mukaan viet pohjan koko kirjan sanomalta. Luepa uudestaan, lue pedofiliasta kärsivien mutta ajoissa terapiaan hakeutuneiden tarinoita tai niiden jotka ovat apua saatuaan tajunneet tekonsa jotka ovat aiemmin nähneet vain kirjassa esiteltyjen ruusunpunaisten lasien läpi. Kirja kertoo upeasti miten protagonistin "Lolita" on ainutlaatuinen, häntä salaa haluava ja kiusoitteleva, kuinka sairas mieli maalaa lapsen häntä manipuloivaksi niin hyvin että monet ovat sanoneet voivansa jopa samaistua siihen. Olisi mielenkiintoista kuulla miten oikein olet tulkinnut kirjan mistään muusta kertovaksi?

  6. Anonyymi says:

    Moi Anonyymi

    Olet oikeassa, kertoo kirja tietysti pedofiliasta. Ehkä tarkoitin enemmän sitä, että yllätyin miten paljon se kertoo muustakin kuin siitä.

    -J

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...