Lukuvinkki: Jhumpa Lahiri - Lowland (Tulvaniitty)

Ostin tämän kirjan (pokkari, siis paperia) Helsinki-Vantaan lentokentältä Thaimaan-lomaa silmälläpitäen. Rannalla voisi toki tykitellä Kindleä, mutta paperiversio kestää paremmin merivettä ja hiekkaa. Kerron tämän siksi, että nyt kun hipelöin tätä pokkaria, mieleeni tulee hiekkaranta Ko Lantalla. Vaikka itse kirja ei ollut kovin hyvä, siihen on esineenä ladattu korvaamattomia muistoja.

Ostin tämän kirjan, koska se oli lentokentän pienen kirjakioskin ainoita paksuja romaaneja, joka ei ollut dekkari tai bisneskirja. Takakannessa hehkutettiin, että amerikkalaiset valtalehdet ovat valinneet tämän vuoden 2013 parhaiden kirjojen joukkoon, ja että itse kirjailija Lahiri on aiemmin urallaan saanut Pulitzer-palkinnon.

Minusta tämä ei ole vuoden 2013 parhaiden kirjojen joukossa. Aluksi kirja kyllä imaisi mukaansa varsn tehokkaasti: Intialais-amerikkalainen Lahiri tuntee luonnollisesti Intian, ja hän loi 1950-1960-lukujen Intian maiseman tehokkaasti ja uskottavasti. Olin mukana!

Kirja seuraa yhden perheen elämää ja kohtaloita Intiassa ja USA:ssa. Pääosassa ovat veljekset Udayan ja Subhash. Kirjan nimi lowland tulee heidän kotinsa vieressä olevalta niityltä, johon sadekauden aikana nousee vettä. TOKI paikasta tulee myös kirjan tarinan kannalta tärkeä. Google kertoo, että tämä on julkaistu viime vuonna myös suomeksi nimellä Tulvaniitty.



** ** ** Tästä eteenpäin juonipaljastuksia ** ** **

Subhash ja Udayan ovat totaalisen erilaisia veljeksiä. Kiivas Udayan lähtee yliopistolla kommunistisiin piireihin, kun taas biologiasta kiinnostunut Subhash päättää lähteä stipendin turvin USA:han opiskelemaan - Rhode Islandille jos tarkkoja ollaan.

Veljesten vanhemmat ovat tavallisia intialaisia, joille on selviö, että he päättävät keiden kanssa veljet menevät naimisiin. Näin ei kuitenkaan käy, sillä Udayan rakastuu Gauri-nimiseen naiseen ja menee tämän kanssa salaa namisiin vaikka on luvannut itselleen olla sitoutumatta, sillä kommunistikapinallisen elämä on vaarallista 1960-luvun lopun Kalkutassa.

Udayan on mukana poliisin murhaan johtaneessa terroriteossa, mistä syystä turvallisuusjoukot ottavat hänet kiinni ja ampuvat lowlandilla Gaurin ja muun perheen todistaessa tapahtumia talonsa katolta. Tai siis velimies Subhash on Rhode Islandilla ja saa kuulla koko jutun myöhemmin.

Nämä tapahtumat ovat kirjan ensimmäisillä 50 sivuilla. Tähän kirjan tapahtumat kuitenkin periaatteessa loppuvat. KUKAAN ei pääse yli Udayanin kuolemasta. Hänen vanhempansa lopettavat totaalisesti elämisen. Vaimo Gauri on raskaana, joten lempeä Subhash menee tämän kanssa naimisiin ja kuljettaa tuoreen vaimonsa USA:han synnyttämään ja kasvattamaan lasta.

Pari on kuitenkin rakkaudettomassa liitossa, ja Gauri kasvaa vihaamaan myös omaa lastaan, koska tämä muistuttaa Udayanista. Subhash taas ei kerro kenellekään että lapsi ei ole hänen, ja velloo loppuelämänsä veljensä kuoleman varjossa.

Lowlandin henkilöhahmot ovat aivan helvetin rasittavia. Jhumpa Lahiri ei noudata vanhaa "show, don't tell" -sääntöä, vaan henkilöhahmot puhuvat loputtomiin tunteistaan. Vääntävät ja kääntävät, mutta eivät loppuelämänsä aikana pääse irti parikymppisenä tapetun Udayanin kohtalosta.

Tämä on kirja epäonnistuneista elämistä, joka on puettu melkeinpä sellaiseen jenkkiläiseen talk show -malliin. On ihminen kertomassa loputtoman synkkää elämäntarinaansa, ja ymmärtävästi hymyilevä yleisö nyökyttelee ympärillä. TYYYLLLSSSSÄÄÄÄÄ.

Ehkä tämän pointti on, että intialaiset tarvitsevat sittenkin järjestettyjä avioliittoja, koska vapaan valinnan tapauksessa kaikki menee pieleen? En minä tiedä. En ymmärtänyt tätä selvästikään!

Tai sitten pointti on siinä, miten totaalisesti Udayanin omapäisyys pysäytti elämän hänen ympärillään.

Tai sitten pointti on veljesten tiiviissä yhteydessä, joka toimii heidän erilaisuudestaan huolimatta. Toinen ei onnistu elämään toisen poissaollessa.

Vahvuudet, kuten todettua, ovat vahvassa ympäristön henkiinherättämisessä. En tätä kuitenkaan osaa kenellekään suositella, ellet sitten halua lukea kirjoja, joissa puhutaan yli 400 sivun verran tunteista pääsemättä asioiden käsittelyssä ollenkaan eteenpäin.


This entry was posted in ,,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...