Levyarvio: Rumer - Into Colour

Minä tykkäsin Rumerin debyyttialbumista Seasons of My Soul. Tykkäsin siitä oikein valtavan paljon. Suurin piirtein minun ikäiseni (vuoden vanhempi!) mimmi, joka laulaa 1970-luvun pehmyttä viihdemusiikkia soul-vivahteella, niin kauniisti ja sydämeenkäyvästi, että maailma muuttuu ko. levyä kuunnellessa sellaiseksi seitkytluvun ylivalottuneeksi ruskeaksi.

Näköjään olen tuolla debyyttiä arvostellessani (klikkaa linkki ylempää) maininnut nuo samat 1970-luvun värit, mutta mielikuva on edelleen sama. Sitä saattaa vahvistaa myös levyn kansikuva.

Into Colour on Rumerin kolmas albumi. Hänen toisensa, Boys Don't Cry, oli kokoelma lauluja - KUINKA OLLAKAAN - 1970-luvun lauluntekijöiltä. Cover-levy siis. Ja ei, Boys Don't Cry ei ole se Curen biisi, vaan sillä viitataan johonkin levyn sanoitukseen.

Boys Don't Cry Rumer kävi Suomessakin, Stingin lämppärinä Kaisaniemessä. Tuosta keikasta voit lukea täältä.



Kolmas levy Into Colour on paluu omiin biiseihin. Kirjoitusapuna on tosin ollut tuottaja Rob Shirakbari ja pari muuta mörrimöykkyä, mutta lähinnä puhutaan Rumerin omasta musasta.

Biisinkirjoitus on levyn suurin ongelma. Tai se, ja Rumerin konseptin muuttumattomuus. Hän tekee edelleen jumalaisen kaunista musiikkia, joka kumartaa syvään Carpentersille, Burt Bacharachille ja muille hienovaraisen ilmaisun klassikoille.

Kun biisinipun sekaan ei ole tällä kertaa eksynyt Slow'n tai Arethan kaltaisia klassikoita, kokonaisuus on vielä viidennenkin kuuntelun jälkeen yksinkertaisesti liian hailakka.

Rumerin tyyliin ei muutenkaan kuulu liikuskella vereslihan osastolla. Hän ei huuda tuskaansa, mistä itse singer-songwriterismissä nautin. Hänen tunneilmaisunsa on salonkikelpoista, sitä voisi kuunnella kalleimmista Bang & Olufsenin vintage-äänentoistolaitteista.

Itse asiassa jos olette katselleet Silta-ohjelmaa (ja jos ette, niin miksi ette??) sanoisin, että Into Colour -levy sopisi parhaiten sen kakkoskauden EU-huippukokousta järjestävän tyylikkään rouvan kotiin (sen jälkeen kun hänen miehensä vietiin vankilaan sen miesprostituoidun pahoinpitelystä).

Ja silti minä pidän Rumerista. Hänen ilmaisunsa pehmeydessä ja tinkimättömyydessä on jotain uskomattoman kaunista. Paremmilla biiseillä olisin uponnut tämänkin levyn syliin kuten kävi Seasons In My Soulin kohdalla.

Mutta näillä biisellä ja vanhalla tutulla konseptilla ei vaan lähde!



This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...