Levyarvio: Kaaoksen Ystävät - Loppu

Eilen todistettiin se, että bändien tiedotteista on sittenkin hyötyä myös ei-toimittajille!

Kävi nimittäin niin, että Kaaoksen Ystävät -yhtye lähetti tiedotteen uudesta musiikkivideostaan Pietari Brahe. Ja silloin muistin, että FÄK, näiden levyhän tuli keväällä, ja minähän odotin sitä levyä, mutta pistin tuonne pinoon odottamaan kuuntelua, kevät kun oli epäsuotuisaa aikaa muutenkin tälle musalle.

Ja eilen sitten kaivoin Loppu-levyn työpöytäni matalasta "to keep" -levyjen pinosta. Onneksi kaivoin, sillä levy on hyvä!

Tutustuin bändiin ensi kertaa 2011 kun toimitin YleXin mainiota Uuden musiikin aamuvuoro -ohjelmaa. Silloin innostuin yhtyeestä heidän Punainen aurinko -ep:nsä myötä, jolta tässäkin on pari biisiä mukana. Soitin Eteinen-biisiä radiossa. Hieno biisi! Myös Hiekkalinnat-ep:n nimibiisi on kelpuutettu mukaan. Mahtava laulu sekin.

Aluksi Jukka Ruostila & Kaaoksen Ystävät -nimellä tunnettu yhtye on poistanut Jukka Ruostilan nimestään, mutta kyseinen henkilö on silti yhtyeen tunnistettavaääninen laulaja joka myös säveltää ja sanoittaa biisit.

Lyhyesti kerrottuna Kaaoksen Ystävien musiikissa on kyse siitä hetkestä, kun Alice In Chains kohtaa Ismo Alangon tai jonkun muun vanhemman polven suomirock-legendan. Näistä aineksista voisi teoreettisesti ajateltuna saada aikaan myös aivan kamalaa paskaa, mutta Kaaoksen Ystävät välttää tällaisen mahdollisuuden kertakaikkisesti.



Taannoin Haloo Helsinki!:n levyä arvostellessani puhuin sävellystyön tärkeydestä, ja se on tärkein yksittäinen tekijä myös tämän levyn onnistumisessa. Maestro Ruostila lainaa biisien tyyliä ehkä enemmän Seattlesta kuin Suomesta, mikä on hyvä ratkaisu, sillä ei täällä nyt ihan kaikkien tarvitse ammentaa Juicen tai Göstan perinnöstä.

Miten minä nyt tämän hyvyyttä vielä perustelisin? Vähän kuin suomalaisten leffojen kohdalla voi aina valittaa käsikirjoituksen huonoudesta, on bändeillä paha tapa säveltää lepsusti. KY tunnistaa biisien tärkeyden. Muotokieli on Happoradion ja Alice In Chainsin välimaastosta - ja vieläpä niin, että jos et pidä Happoradiosta tai AIC:stä, saatat silti pitää KY:stä.

Tämän bändin kohdalla on puhuttu niin paljon Alice In Chainsista, että se alkaa varmaan bändiä itseään kyllästyttää, mutta kun tässä on niin paljon samaa! Hyvällä tavalla saatana! Ismo Alangon laulumaneereja kuuluu myös, mutta annetaan se anteeksi kun kokonaisuus on niin varmaääninen.

Eteinen, Pietari Brahe, Hiekkalinnat, Tango liskoille ja Ei ihan vielä ovat parhaat biisit, mutta kuten todettua, tässä puhutaan onnistuneesta kokonaisuudesta. Osassa biiseistä tarttuvuus lähentelee jopa Apiksen tasoja.

On todella virkistävää, että suomalainen bändi onnistuu grungessa. Olisiko ensimmäinen kerta suomeksi kun näin käy? Vai tuleeko teille mieleen muita esimerkkejä?

Vuoden 10 parhaan kotimaisen levyn joukossa, epäilen ma tässä vaiheessa vuotta. Harmi että Lost in Music -keikka on torstaina ja minä paikalla vasta perjantaina!



This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

6 Responses to Levyarvio: Kaaoksen Ystävät - Loppu

  1. Terve, Jussi!

    Tätä tekstiä oli ilo lukea! Ja hyviä uutisia: Kaaoksen Ystävät/Lost In Music @ Dog's Home 18.10. eli ei torstaina vaan lauantaina. Kaaoksen Ystävien keikka alkaa klo 23, tervetuloa!

  2. Jussi says:

    MOi Kaakkarit! Ja anteeksi että mainostin väärää päivää... Mutta olin paikalla vain perjantaina, lähdin la-iltapäivällä takaisin kotiin. Pitäisi kyllä ehdottomasti käydä katsomassa teidän keikka joskus. Toivottavasti oli hyvät kinkerit!

  3. Kinkerit oli mitä mainioimmat, paikka täynnä ja väkeä jäi valitettavasti ulkopuolellekin.

  4. Nyyperi says:

    Kuuntelin tänään levy kertaalleen läpi ja voi ah, tulee taatusti soimaan jatkossakin. Päällimmäisenä vaan ajatus miten tällainen helmi on voinut mennä aiemmin multa ihan täysin ohi?

    Tykkäsin levystä kokonaisuutena todella paljon. Erittäin hyvä soundi. Biisisuosikkeja eka kuuntelulla Eteinen ja Missä sä oot.

    -Nyyperi

  5. Nyyperi says:

    Ja siis nythän kävi niin, että tiistaina kun tän levyn kuuntelin ensimmäisen kerran huomasin että kundit on Tampereella tänään keikalla. Sitten sopivasti vielä ennalta sovittu meno peruuntui ja pääsin kuin pääsinkin katsomaan livenä. Ihan helvetin hyvä setti! Paljon tämän levyn biisejä ja pari uutta.

  6. Jussi says:

    Kiitti kommentista Nyyperi! Vielä tamperelainen bändi ja mennyt ohi. Tosi vähälle huomiolle jäi tämä helmi.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...