Elbow'n Build a Rocket Boys! muodostui minulle tärkeäksi levyksi. Tärkeämmäksi kuin Seldom Seen Kid, vaikka sitäkin olen paljon kuunnellut.

Siksi tervehdin ilolla tietoa brittiläisen setäindien kuninkaiden uudesta albumista. Elbow ja National julkaisevat levyjä vuorotellen. Ensin National julkaisi High Violetin, sitten Elbow Build a Rocket Boys!:in. Viime vuonna Natikalta saatiin Trouble Will Find Me, tänä vuonna Elbow'lta tämä.

Olen nyt kuunnellut levyä parin viikon ajan silloin tällöin. Ehkä viisi kertaa aivan kokonaan. Tiesin jo lähtiessäni, että urakka ei tule olemaan helppo, eikä avautuminen tapahdu heti. Edellislevyn kanssa kesti muistaakseni pari viikkoa, High Violetin kanssa aikoinaan vielä pidempään.

Nyt kuitenkin pelkään, että tämä ei vain ole niin hyvä levy kuin kaksi edeltäjäänsä. Tietynlaista turvamusiikin tuntua tässä tosin on: Jokainen kuuntelu on jollain lailla lohdullinen ja turvallinen, vaikkei aina nautittava.

Tai kyllä nautittavakin, mutta se "lähteminen" ja innostuminen puuttuu.

Ensimmäinen single New York Morning on huikea biisi, kuten myös Real Life Angel ja Sad Captains. Kokonaisuutena minulla on kuitenkin kiusallinen tunne, että bändi on verhoutunut liian paksuun samettiin. Ja että siinä sametilla on aavistus pölyäkin.

Tiedän, että tässä ihan lähitulevaisuudessa saattaa odottaa hetki, jolloin samettiverho raottuu ja pääsen livahtamaan sisään.

Hieno analogia, 10 pistettä blogisti.

Mutta tällaisenaan, pettymys.