Kuka voittaa Voice of Finlandin vuonna 2014?

Ja tänäkin vuonna olen seurannut TVOFia! Muuten ei laulureality oikein nappaa, mutta tämä pysyy edelleen mielenkiintoisena.

Tein vastaavan veikkauksen myös viime vuonna. Se meni ihan reisille, koska: 1) Tuomarit tekevät idioottimaisia päätöksiä 2) Pelkkä Ääni ratkaisee -jakson laulu ei vielä kerro kaikkea laulajasta. Ei kerro tarpeeksi, sanotaan näin.

No, tänä vuonna en aio yrittää veikata finalisteja, vaan kertoa omat suosikkini.

Täytyy sanoa, että tänä vuonna ei ole tullut vastaan niin montaa sykähdyttäjää kuin kahdella edellisellä kaudella. Sellaista tippa linssiin ja käsikarvat pystyyn -kokemusta ei ole vielä ilmennyt. MELKEIN kyllä.

Näiden seuraavien joukosta voittaja tänä vuonna toivottavasti löytyy. Spekuloidaan sitten myöhemmin millaisia artisteja heistä voisi tulla. Kakkoskauden tyypeistä ei hirveän suuria kiintotähtiä ainakaan toistaiseksi ole syntynyt.

Anni Saikku
Herkkyyttä, ei liikaa briljeerausta tai ankeaa Sibis-brassailua. Laulaa sydämestään, mikä pitäisi olla vähimmäisvaatimus ja ensimmäinen neuvo kaikille osallistujille. Potentiaalia, taitoa ja persoonaa. Ja hyvä biisivalinta.

Johanna Johnson
Joo, kyllä siellä lavalla voi käydä pikkublondit yrittämässä Alicia Keysin klaaraamista, mutta tässä on soul-laulaja! Jumalauta mitä puhallusta. Tässä kohtaa tuli kylmät väreet, mutta tippa ei vielä tullut linssiin. Suvereenia mahtavuutta.

Kerttu Suonpää
No okei, äskeisen laulajan kohdalla naljailin blondeista vetämässä Alicia Keysiä, mutta Kertun suorituksessa oli sydäntä! Biisivalinta oli huono, mutta se on helppo korjata. Uskon että hänen äänellään pärjätään jos hermo pitää ja jaksaa treenata.

Juho Schroderus
Huh, tämä oli huikea! Suomeksi laulavana Juho olisi aikamoinen viihdyttäjä, ainakin naisten mieleen varmasti. Hienoa tässä kuluneen Adele-biisin vetämisessä oli oma sovitus, biisin omistaminen ja tunne joka välittyy.

Sofia Tarkkanen
Ehkä aavistuksen persoonaton, mutta vakuuttava esitys silti. Odotan jatkossa jotain säväyttävää, mutta paljon lupausta tässä laulajassa on.

Erik Niemi
Tällaisia esityksiä pitäisi TVOFissa olla enemmän! Totaalisen yllättävä veto. Vahvaa artistiutta, hieno ääni, mahtava tyyli. Toivottavasti pääsee todella pitkälle!

Mainittakoon vielä entinen työkaverini Toni Laaksonen, jolla on mahtava ääni, mutta joka oli koelaulussaan aavistuksen kiinni karaoketaustassaan (eli enemmän imitaatiota kuin artistiutta). Ehkä Toni saa kaksintaisteluissa itsestään uutta irti. Ääntä riittää joka tapauksessa.

Myös japanilainen mimmi Kazumi Tanaka oli vakuuttava, mutta en tiedä onko jakoja tässä kisassa. Perjantain jaksossa laulaneella Sanna Hannuksella oli kaunis ääni, mutta tulkinnassa oli aavistuksen liikaa kikkailua ja fraseerausta minun makuuni.

Odotellaan muutama kuukausi niin nähdään miten väärässä olin.

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...