Kenkäarvio: Sketchers GOrun

Enpä olisi yläasteella Sketchers-sämpyläkenkiä pitäessäni uskonut, että jonain päivänä kehun saman firman juoksukenkiä.

Itse asiassa uusista kengistä kavereille mainitessa melkein kaikilla oli sama mielikuva. "Eihän ne oo mitään juoksukenkiä".

Olette/olin väärässä.

Päädyin hankkimaan GOrunit levymoguli Riki Pääkkösen suosituksesta, kun etsin taannoin Twitteristä korvaajia Niken Free Run 5.0:lle.

Koko tarve siis lähtee siitä, että jalkojen terveyden vuoksi tykkään juosta vuorotellen pehmustetuilla (mutta ei liian, tsekkaa Adidas Sonic Boost -arvioni) ja "luonnollisempaa" juoksutuntumaa tarjoavilla ei-pehmustetuilla kengillä, jollaiset esimerkiksi Free Runit olivat.

Koko mytologia suuremmin ja laajemmin on perua Born To Run -kirjasta, johon suosittelen kaikkia tutustumaan, mutta jota ei kannata tieteenä lukea.

Asiaan. Maestro Pääkkönen kovana juoksijana suositteli GOruneja, ja päätin tarttua syöttiin. Free Runien suurin ongelma on pohjan rakenne, joka on talvella käyttökelvoton: lumi pakkaantuu pohjan rakenteisiin niin ettei kengillä voi juosta. Kesällä väleihin jää paljon pikkukiviä jotka sattuvat jalkapohjaan.

MUUTEN loistavat kengät. Übermukavat. Hyvän tuntuman tarjoavat.


GOrunien idea on sama. Luonnollinen, pehmustamaton juoksutuntuma. Erona vielä Free Runeihin GOrun on selvästi JUOKSUkenkä, sillä kantapää on muotoiltu niin, ettei kanta-askelia pysty ottamaan. Kävely näillä tuntuu siis vähän hassulta.

Olen juossut kengillä nyt kolme lenkkiä. Asfaltilla/lumipohjaisella hiekkatiellä ja sisähallissa. Tuntuma ja rakenne toimivat. Kengät ovat aika "löysät", mikä kuuluu asiaan. Pohjan rakenteeseen ei jää juuri kiviä, ja lumi ei tartu niihin ollenkaan.

Lopputulos: Parempi kenkä kuin Free Run - ainakin juoksutarkoituksiin. Hipster.. kaupunkilaisnuorten jalassa näitä tuskin nähdään, kun eivät ole yhtä tyylikkään näköiset.

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...