Levyarvio: Asa Masa - Rapsodia

Tämä on Asan toinen Asa Masa -nimellä tehty levy. Ensimmäinen oli Jou jou, joka siis jo nimellään on korostetun RÄP, kuten myös tämä Rapsodia. Asa Foetida -nimellä (tai jollain jota emme vielä ole kuulleet) Asa tekee sitten härömpiä ja kokeilevampia levyjään - kuten vuosi sitten Use Your Illusion III:n.

Minun on hyvin vaikea arvostella Asan levyjä mitenkään kriittisesti. Tai aina yritän löytää niistä jotain mistä en pidä, mutta kerta kaikkiaan miehen tyyli ja tapa tehdä jättävät minut aina aseettomaksi: Asa on edelleen Suomen paras räppäri, helposti.

Rapsodia jatkaa Jou joun ajatusmaailmaa sikälikin, että se on korostetusti positiivinen, aiheissaan rakentava ja uutta luova. Muistan Asan kertoneen Jou joun yhteydessä, että hänelle on tullut yleisöä katsellessaan tietynlainen vastuuntunto; ettei hän ainakaan halua edistää negatiivista ajattelua. Tai jotain sinne päin.



Positiivisen musiikin tekeminen on helvetin vaikeata, mutta Asa onnistuu jälleen roolissaan leppoisana ja hyväntuulisia viisauksia laukovana sanaseppona. Tietynlaisena käsityöläisenä, tai siis äänihuulityöläisenä, mutta ymmärtänette maanläheisen artesaaniotteen. Ratkaisu toimii, mutta kieltämättä itselleni parhaiten tulee aina jäämään mieleen Loppuasukkaan tai Terveisiä kaaoksesta -levyn tilityksellisempi pääty, vs. positiivisuus.

Taustojen tekijästä ei ole tietoa, mutta Polarsoulilta nämä jotenkin kuulostavat. En ole vielä kerennyt ostaa vinyyliversiota joten mennään Spotify-pohjilta tällä hetkellä. Joka tapauksessa, kun Asa päättää että nyt tehdään hiphoppia, taustat ovat helvetin muhevia ja sämplerikkaita. Eli siis loistavia.

Asan flow'ta ja sanoitustyyliä ei voi liikaa kehua. Hän ottaa sanat vakavasti, ja onnistuu aina kääntämään ne sujuvaan järjestykseen. Miehen otteista tulee mieleen Kari Hotakainen, joka hänkin tuntuu olevan jollain lailla kielen yläpuolella. Nörttivertausta käyttääkseni Asalle ja Hotakaiselle kieli on kuin maailma Matrixin Neolle. He pystyvät asettumaan kielen ulkopuolelle ja tarkastelemaan sitä läpitunkevammin kuin me muut.

Helvetin hyvä rap-levy. Ei Asan paras, mutta se nyt olisi liikaa pyydetty. Prinsessa Madeleinelle omistettu biisi on IHANA.

Kuulin #muuten huhua, että ensi vuonna Asa on vihdoin tekemässä kauan puhutun Love Records -sampleja hyödyntävän levynsä. Mutta tämä on huhu, varmaksi en tiedä.

This entry was posted in ,,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...