Kirja-arvostelu: Ralph Ellison - Invisible Man

Tämä kirja jatkaa lukufilosofiaani, jossa seuraava luettava kirja – jos mitään ehdotonta ei ole tarjolla – valitaan klassikoiden joukosta. Kirjallisuudessa klassikot eivät nimittäin koskaan petä. Tai todella harvoin.

Olin kuullut tästä kirjasta aiemminkin, mutta varsinaisesti innostuin siitä pari kuukautta sitten Bookrageous-podcastin kautta, kun podcastin vakiojäsen kertoi lukevansa kirjaa parhaillaan.

Lyhyesti esiteltynä kirja sai ilmestyessään 1952 heti paljon huomiota ja voitti National Book Awardin. Se kertoo mustasta miehestä 1920-luvun Amerikassa, mustien poliittisesta ja sosiaalisesta tilanteesta, ammattiyhdistyksistä, rasismista sekä kait Amerikasta itsestään.

Ensin ajattelin, että voi helvetti, ei kai tämä koko pitkä ja haastavahkosti kirjoitettu kirja taiteile sen varsin ilmiselvän seikan ympärillä, että musta mies on näkymätön. Pelkäsin, että kirja tuntuisi vanhentuneelta ja teema ilmiselvältä.

Onneksi Ellison ei ole kirjoittanut alkuunkaan sellaista kirjaa. Tai no, tavallaan on, sillä kyllähän nimetön päähenkilö nimenomaan ymmärtää olevansa näkymätön rotunsa ja tekojensa johdosta, mutta tapa jolla tähän johtopäätökseen päästään, ei ole ollenkaan itsestäänselvä.

Kirja on kirjoitettu mahtavalla tyylillä, jota kuvaisin ehkä runolliseksi, tajunnanvirtaiseksi ja metaforiseksi. Lauseista huomaa, että kirjaa on kirjoitettu pitkään, sillä ne ovat hiottuja ja toimivalla tavalla haastavia.

Avaan vähän tapahtumia. Nimetön päähenkilö opiskelee collegessa, jonne mustat saavat stipendejä rikkailta valkoisilta miehiltä. Hän vie fantasisen hienossa luvussa erään mesenaatin ajelulle, ja he tapaavat köyhän mustan joka on paukauttanut tyttärensä paksuksi. Mesenaatti voi tapauksen johdosta sen verran heikosti, että hänen on päästävä baariin. Lähettyvillä on mustien ensimmäisen maailmansodan veteraanien kansoittama huoratalo-kuppila, jossa mesenaatti joutuu melkoiseen myllytykseen.

Tämän seurauksena koulun musta rehtori lähettää nimettömän päähenkilön pois koulusta New Yorkiin, jossa hän ajautuu ensin tehdastyöhön maalitehtaaseen, joiden tähtituote on valkoinen maali (tajusitteko... valkoinen).



No, tapahtumia on helvetisti enkä niitä ala tässä avaamaan, mutta tämän jälkeen hän joutuu muun muassa jonkinlaiseen sähköiseen lobotomiatestiin ja sitä kautta puhujaksi poliittiselta suuntaukselta hämäräksi jäävään Brotherhoodiin, joka ilmeisesti kritisoi kommunismia.

Itse asiassa kirjan tapahtumat etenevät juuri sellaisella tajunnanvirtaisella ja mielikuvitusrikkaalla tavalla jota rakastan. Kirjan teema ja henkilöt eivät ole itselleni kovinkaan samaistuttavia, mutta hiottu ja älykäs kirjoitustyyli, tajunnanvirtaisuus ja historiallisuus tekivät tästä ehdottomasti suositeltavan kirjan.

Ja muistakaa, klassikko ei koskaan petä.

Tässä tyylinäytteitä :
‘Dispossessed,’ eighty-seven years and dispossessed of what? They ain’t got nothing, they caint get nothing, they never had nothing. So who was dispossessed?” I growled. “We’re law-abiding. So who’s being dispossessed? Can it be us? These old ones are out in the snow, but we’re here with them. Look at their stuff, not a pit to hiss in, nor a window to shout the news and us right with them. Look at them, not a shack to pray in or an alley to sing the blues! They’re facing a gun and we’re facing it with them. They don’t want the world, but only Jesus. They only want Jesus, just fifteen minutes of Jesus on the rug-bare floor … How about it, Mr. Law? Do we get our fifteen minutes worth of Jesus? You got the world, can we have our Jesus?

I’m an invisible man and it placed me in a hole—or showed me the hole I was in, if you will—and I reluctantly accepted the fact.

Kuten usein kirja-arvostelujen yhteydessä muistutan, SUOSITTELU on kirjajutuissa tärkeintä. Juuri koskaan en pääse kirjoista kenenkään kanssa puhumaan (paitsi viimeksi tänään sivusimme aihetta nimimerkki Gary Annen kanssa, vai oliko se eilen), joten KERTOKAA kommenttikentässä mitä luette nyt.

Seuraavaksi minä luen kahta kirjaa samaan aikaan: Katja Ketun Kätilön olen jo aloittanut (nimimerkki Rännie O pakkolainasi sen) ja Orson Scott Cardin Ender's Gamen aloitan tänään illalla.

This entry was posted in ,,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...