YouTube pelastaa sanoitukset

Havahduin yhtäkkisesti siihen, että jo pidemmän aikaa YouTuben musiikkivideotarjonnassa ovat korostuneet niinsanotut "lyric video" -pläjäykset. Hommahan on tietenkin ollut alun perin fanilähtöistä, rassukat ovat jollain Windows Movie Makerilla kirjanneet Bieberin tekstiä Comic Sansilla videon päälle, ja hitti on syntynyt.

Mutta nyttemmin - voisi ehkä sanoa kuluneen vuoden aikana - myös levy-yhtiöt ovat ryhtyneet yhä ahkerammin työstämään "virallisia" lyric videoita, jotka usein ilmestyvät ennen "virallista" musiikkivideota. Tähän videogenreen kuuluvat näyttävästi animoidut ja tarkasti "taimatut" tekstit, joita katsellessa sanoitus istahtaa nopeasti tajuntaan.



No, teksti-ihmisen kannaltahan tämä kehitys on äärimmäisen positiivista. Sanoituksilla on taas merkitystä! Siis muussakin musiikissa kuin aiemmin kehumieni mestarisanoittajien bändeissä. Lyric video -trendillä on toki sekin ilmeinen seuraus, että hittibiisien tyhjänpäiväisyys sanoituspuolella lyödään päin naamaa. Esimerkiksi David Guetta on lukumäärällisesti ansioitunut lyric videoiden parissa, vaikka hänen sanoituksensa eivät mitään varsinaista runoutta olekaan. (Paitsi tietenkin Sexy Bitch).




Koulukuntaero on myös se, kuuluuko biisin sanoitusta kuunnella tekstin avustuksella. Esimerkiksi Pulpin levynkansissa muistetaan aina kertoa, että sanoituksia ei tulisi lukea samalla kun kuuntelee levyä, vaikka minusta se on paras tapa tutustua uuteen levyyn. Siksi pidän lyric videoita positiivisena kehityksenä.



Tekstin seassa esimerkkejä, YouTubesta noita löytyy helvetisti lisää.

Mitä mieltä sinä olet, onko lyric videoilla vaikutusta siihen, miten ihmiset kuuntelevat biisien sanoja? Tarvitseeko sanoitusmaailma pelastusta?

Lopuksi tämän viikon suosikkiuutuusbiisini lyric video -muodossa.

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...