Biisivinkki: One of the Pigeons - Table Game

En yleensä postaile biiseistä vaikka se musiikkiblogeissa hedelmällistä onkin. Olen niin runsassanainen ja abstraktimpien aiheiden ympärillä ajatuksiaan pyörittelevä kaveri, ettei näihin ole jäänyt aikaa.

Nyt rikon kaavaa ja postaan biisistä.

Suomessa tehdään tällä hetkellä paljon englanninkielistä poppia. Tai siltä ainakin tuntuu kun kuuntelee työpöydälle saapuvia levyjä ja sähköpostiin saapuvia tiedostoja lävitse. Siellä on hiukan massaan hukkumisen ongelmaa, mutta One of the Pigeons on toistuvan kuuntelun avulla noussut mahtavasti esiin.

Tyylillisesti tässä liikutaan The Killersin ja brittipopin välissä, mutta tyyliseikkoja en jaksa musiikissa useinkaan fanittaa. Kyseessä on HYVÄ BIISI. Vieläpä sellainen, että ensin kuuntein sen kerran ja heitin sivuun. Palasin kuitenkin biisin ja soitin sen pari kertaa radiossakin. Ja koko ajan se kuulostaa vain paremmalta.

Bändin kannalta hankalaa on se, että vaikkei voi missään nimessä puhua matkinnasta, tässä ei ole sellaista nopeaa huomion kiinnittäjää, vaan biisiä pitää vain perinteisesti kuunnella.

Pitäkää siis tätä bändiä silmällä, tai sanokaa ainakin mitä pidätte biisistä.

One Of The Pigeons by freshtunesfinland

. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...