Vantaan musiikkitalon mysteeri

Olen länsi-vantaalainen ja ylpeä siitä. Kaiken hienon ja upean lisäksi naapurustoamme koristaa vaatimattoman näköinen kivi. Pitkään aikaan en kiinnittänyt kiveen sen kummempaa huomiota, kunnes kerran Ringo halusi virtsata sen päälle, ja huomasin että kivessä on pieni metallilaatta.

Minkälainen muistokivi hylätään pienelle ruohopläntille purilaiskioskin ja parkkipaikan viereen? Voitte uskoa, että riemuni oli valtava kun näin laatan tekstin:

"Vantaan musiikkitalon peruskivi 1982".

Voi jumalauta! Siis oikeasti, Vantaalle on meinattu tehdä musiikkitalo kahdeksankymmentäluvun alussa, Länsi-Vantaalle, Louhelan ja Myyrmäen kerrostalolähiöön!

Hykerryttävän surkuhupaisasti homma on ilmeisesti jäänyt peruskiven asteelle. Kevyellä googlaamisella ei Vantaan mahdollisesta musiikkitalosta löydy tietoja. Martsarissahan on Martinus-sali, joka kai ajaa hiukan saman asian. Mutta katsokaa nyt tätä! Eikö ole mahtavan surullista???


Päätin tietenkin kuvata kiven eilen yöllä, muutaman ystävien tupareilla otetun oluen jälkeen. Siksi kuvan laatu ei ole paras mahdollinen.

Ei sillä että Helsingin Musiikkitalokaan juuri mieltä kiihottaisi. Ilmeisesti siellä tullaan kuulemaan enemmänkin klassista kuin pop-musiikkia. Tai sitten kun sitä poppia on, niin kyseessä on joku "Lenni-Kalle Taipale plays Leevi and the Leavings with assorted never-heard studio musicians" -iltama.

Sitäpaitsi odotin, että keskeisen sijainnin johdosta se talo edustaisi niinsanottua "wow-arkkitehtuuria", mutta paskan marjat, Ruoholahden toimistotalotkin ovat näyttävämpiä. Musiikkitalot ovat siis lähtökohtaisesti täynnä pettymyksiä.

Olisi kiva olla tässä asiassa väärässä. Kertokaa siis: Mitä Vantaan musiikkitalolle tapahtui? Onko Helsingin musiikkitalolta sittenkin odotettavissa mielenkiintoisia konsertteja?

Loppukuvana vielä Ringo Ruoste pari sekuntia musiikkitalon peruskiveen virtsaamisen jälkeen.

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

6 Responses to Vantaan musiikkitalon mysteeri

  1. Anonyymi says:

    surullinen hanke joka vei monia miehiä hautaan

  2. Anonyymi says:

    http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/30220_152100_selostus_25012010.pdf

  3. Anonyymi says:

    Googleta vantaan musiikkitalo 1982

    [PDF]
    Louhelan keskus - Vantaan kaupunki
    www.vantaa.fi/.../vantaa/.../vantaawwwstructure/30220_152100_selo...Tiedostomuoto: PDF/Adobe Acrobat - Pikakatselu
    Torille suunniteltiin 1982 Vantaan musiikkitaloa, josta on torilla perustuskivi ja laatta. (Hako 2008 s. 36-38, 43). Louhelan ostoskeskuksen arvotus ja arviointi ...

  4. Jussi says:

    Hhahah, mahtavaa, kiitos tästä :D No, nythän siihen on rakennettu jo uusikin "ostari", eli KKK-Supermarket, parturi ja Ullan grilli sekä kerrostalo. Ehkä Martsarin Martinus-sali voi toimittaa musiikkitalon virkaa.

  5. Anonyymi says:

    Hei. Vantaan Musiikkitaloa ei koskaan ajateltu louhelan torille. Ehdotettuja paikkoja oli kolme: 1. Louhelan ja Kaivokselan väliseen Mätäojan laaksoon jolloin ehdotettu mukava teemanimi oli "Vantaa soi ja haisee". 2. Kaivokselan ja Myyrmäen väliseen jokilaaksoon. 3. Nykyisen Vantaa Areenan tointille. Kannatusyhdistyksen pitkäaikainen sihteeri vexi.

  6. Anonyymi says:

    Martinushan tulikin hoitamaan juuri sitä hanketta. Musiikkitalon kiven muurauksella olikin mielestäni arvokas symbolinen merkitys. Oli monta kasvavaa lähiötä joissa oli tarvetta musisoinnille. Onhan se varmasti pieni hauska kivi, mutta muistan tilaisuuden kun paikalla oli Vantaalaisia musiikin ystäviä. Itsekkin koululaisena vasta harjoittelin soittoa milloin missäkin olohuoneessa. Ja konsertoin Kaivokselan kirkossa. Minusta ei muusikkoa tullut, mutta ei ollut musiikkisaliakaan. Edellinen ei muuten ole anonyymi Jussi vaan monen tuntema henkilö. Musiikki terveisin Johku. Olin muuten etsimässä tilaisuudesta sitä lehtijuttua kun eksyin tänne. Mutta mukavia musiikkihetkiä Martinus-Salissa. Siellä on loistavia esiintyjiä.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...